Gunilla ja kummat kertomukset
Gunilla ja kummat kertomukset - Kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta kertoo nimensä mukaan oudoista tapahtumista, selitystä vaille jääneistä sattumuksista ja jopa kummitusten kohtaamisesta Aki Pulkkasen kertomana.
Merimiestään kaipaava Gunilla-neito ja Soveliuksen talon räytyvä Johan ovat monille tuttuja raahelaisia kummitustarinoita. Mutta keitä olivat Homppa-Pekka, kunnalliskodin koputtelija tai Siikajoen pappilan harmaa neiti? Tiesitkö, että Hailuodon edustalla uponneen laivan merimies kulkee öisin Oulussa? Entä mitä tapahtui, kun Raahen kirkon tornin kukko kallistui?
Jännittävään kirjaan on koottu sata arkistojen kätköistä kerättyä ja hyviltä kertojilta kuultua Pohjois-Pohjanmaan kummitusjuttua. Useat tarinat ovat kirjojen kansissa ensimmäistä kertaa. Hiuksia nostattavien lukuhetkien höysteenä on aimo annos tietolaatikkoihin tiivistettyä kulttuurihistoriaa ja kotiseuturakkautta nuorille ja vanhoille lukijoille. Kirjan luettuasi katsot lähiympäristön rakennuksia ja paikannimiä uusin silmin.
ISBN 978-952-93-9344-2
Aki Pulkkanen on raahelainen kuvataiteen opettaja ja "kummituskirjailija", joka on myöhemmin kirjoittanut myös Pohjois-Pohjalaista jouluperinnettä käsittelevän kirjan "Pohjolan joulu". Pulkkanen on elänyt tarinantäyteisen lapsuuden, jossa sai nauttia suvun tarinankerrontaperinteestä, joka ulottui 1800-luvulle saakka. Gunilla ja kummat kertomukset -kirjan tarinat ovat täysiä tosijuttuja!
Lisätiedot
Varastossa
27,90 € sis alv
Varastossa