Puotineittyen huone

Pitsiä ja herkkiä unelmia. Anna on 18-vuotias merikapteenin tytär. Hän on sivistyskodista ja hänet on opetettu kotona laskemaan ja lukemaan. Kyse on isän ylpeydestä – hänestä on mieluisaa kertoa, että heillä sekä pojat, että tytöt hallitsevat nämä työelämässä välttämättömät perustaidot. Anna asuu Langin alakartanossa puotineittyen huoneessa, ikkuna Isotorille päin, heti kulmassa sijaitsevan puodin vieressä, seinän takana työpaikastaan. Siitä on etua siksikin, että hän on lähellä itse puotia varkaiden ja kaikenlaisten kolkuttelijoiden varalta, eli eräänlainen puodin vartija samalla.

On myös ehdottoman tärkeää, että hän on valmiina ottamaan vastaan maakunnasta kauppaa tekemään tulevia talonpoikia ja osoittaa heille majoitustilat, jos sattuvat tulemaan myöhään tai hyvin aikaisin aamulla. Isäntää on turha hätyyttää sellaisilla asioilla hereille, saati valvottaa. Eletään vuotta 1860. Langin taloa isännöi Fredrik Sovelius nuorempi. Hän meni avioon Zachris Franzénin tyttären Johanna Margaretan, eli Jennyn kanssa ja sai vanhan komerssin kuoltua koko Langin kauppahuoneen haltuunsa 1852.

Annan on sisustanut rakkaan huoneensa yksinkertaisesti, mutta kauniisti. Seinälle hän on maalauttanut taulun kalajokisesta kotitalostaan ja kirjoituspöydän eli sekretäärin äärellä hän kirjoittaa mammalleen joka viikko kirjeen ja lähettää kotiväelle osan palkastaan.

Alkaen 130

Ominaisuudet

WiFi Kylpyhuone

Vapaat huoneet

  Saatavilla   Ei saatavilla
Syyskuu 2023
MaTiKeToPeLaSu
    01 02 03
04 05 06 07 08 09 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30  

Valitse saapumis- ja lähtöpäivä